Deep Purplelta luvassa uusi albumi ”=1” heinäkuussa

Published: April 24, 2024

Maailman tunnetuimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Deep Purple julkaisee uuden albumin nimeltä ”=1” heinäkuun 19. päivä earMusicin kautta. 13 kappaletta sisältävän albumin ensimmäinen single ilmestyy 30. huhtikuuta puolenyön aikaan. Kyseessä on yhtyeen neljäs albumi, joka on luotu yhteistyössä tuottaja Bob Ezrinin kanssa.

1960-luvulta lähtien vaikuttanut Deep Purple lasketaan yhdeksi raskaamman rockin tärkeimmiksi peruspilareiksi. Bändissä vaikuttaa legendaarinen laulaja Ian Gillan, pitkäaikainen basisti Roger Glover, mahtipontinen rumpali ja perustajajäsen Ian Paice, kosketinsoittaja-virtuoosi Don Airey sekä tuoreimpana tulokkaana kitaristi Simon McBride. Tämä on yhtyeen ensimmäinen albumi lahjakkaan kitaristin kanssa, joka tuli saumattomasti mukaan bändin rivistöön pitkäaikaisen jäsenen Steve Morsen jättäessä yhtyeen henkilökohtaisista syistä vuonna 2022.

Albumin arvoituksellinen otsikko ”=1” symboloi ajatusta siitä, että yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa kaikki yksinkertaistuu lopulta yhdeksi, yhtenäiseksi olemukseksi. Kaikki on yhtä kuin yksi. Lisää tietoa symboliikan tarkoituksesta paljastetaan lähitulevaisuudessa.

”=1” seuraa peräti kolmea peräkkäistä listaykkösalbumia uudella ja elpyvällä energialla. ”Now WHAT?!” (2013), ”inFinite” (2017) ja ”Whoosh!” (2020) ovat myyneet maailmanlaajuisesti yli miljoona kappaletta, mikä tekee Deep Purplesta yhden tämän hetken menestyneimmistä aktiivisista rockbändeistä. Vuonna 2020 julkaistu ”Whoosh!” nousi albumilistan ykköseksi seitsemässä massa, mukaan lukien Suomessa. Pandemian aikana tehty, lainakappaleista koostuva ”Turning To Crime” ilmestyi vuonna 2021.

Kappalelista:

01 – Show Me
02 – A Bit On The Side
03 – Sharp Shooter
04 – Portable Door
05 – Old-Fangled Thing
06 – If I Were You
07 – Pictures Of You
08 – I’m Saying Nothin’
09 – Lazy Sod
10 – Now You’re Talkin’
11 – No Money To Burn
12 – I’ll Catch You
13 – Bleeding Obvious 

Formaatit:

  • Ltd. CD+DVD (Digipak) – sis. Access All Areas -dokumentti
  • CD (Jewelcase)
  • 2LP (black, 180g, Gtf.)
  • Ltd. Purple 2LP (180g, Gtf.)
  • Ltd. Crystal Clear (180g, Gtf.)
  • Digital
  • Ltd. Box Set

Artikkeli Deep Purplelta luvassa uusi albumi ”=1” heinäkuussa julkaistiin ensimmäisen kerran KaaosZine.

Rock / Metal / Alternative
follow us on Twitter      Contact      Privacy Policy      Terms of Service
Copyright © BANDMINE // All Right Reserved
Return to top