Festivaalin jälkeistunnelmia

Published: July 25, 2018

 

Kesän 2018 Siilifolk on nyt paketissa ja pari päivää lepoakin jo takana. Ajatukset viipyvät edelleen menneessä festariviikossa, mutta myös seuraava vuosi kiiluu jo silmissä.

 

Tämän kesän Siilifolkista jäi aivan uskomattoman hyvä mieli ja tunnelma. On ollut ilo saada palautetta yhtä lailla niin artisteilta hyvistä ja sujuvista järjestelyistä kuin vastaavasti yleisön edustajilta monipuolisesta ja tasokkaasta ohjelmasta. Tällaiseen lopputulokseen pääseminen vaati toki valtavan työpanoksen suurelta joukolta tekijöitä jo kuukausia ennen festivaalia, mutta etenkin festivaaliviikolla työskennelleet sadat talkoolaiset olivat korvaamaton apu.

 

Suuret kiitokset kaikille lavamanagereille, jotka omalla panoksellaan varmistivat artistien viihtyvyyden ja sujuvuuden; teidän avullanne Siilifolkin maine muusikkopiireissä parani entisestään. Suurkiitos myös koko viikon ahkeroineille Satuteltan väelle sekä pelimanniemännille ja -isännille. Teidän ansiostanne saimme pidettyä yllä hyvää festivaalitunnelmaa koko viikon ajan.

 

Lämpimät kiitokset myös kaikille järjestyksenvalvojille ja liikenteenohjaajille sekä myyntitehtävissä toimineille: niin kahvilan emännät ja letunpaistajat, makkaranmyyjät ja arpalippujen kauppaajat, paita-ja hattumyyjät, hiostavassa ilmassa istuneet lipunmyyjät sekä käsiohjelmia kaupanneet nuoret talkoolaiset. Te piditte huolen siitä, että yleisö viihtyi ja sai palvelua aina tarvitessaan.

 

Valtavan työn tehneet festivaalialueen rakentajat, kiitos teille. On käsittämätöntä, kuinka nopeasti festivaaliteltta saadaan joka kerta kasaan, lava rakennettua ja tanssilattia pultattua kiinni, tuoleista, pöydistä, wc-tiloista ja aidoista puhumattakaan.

 

Erityinen kiitos äänitekniikalle. Teillä on mitä ilmeisimmin kyky tehdä taikoja sekä lehmän hermot. (Sekä tällä hetkellä luultavasti rankka univelka.) Aikataulut olivat parhaista yrityksistämme huolimatta jälleen rasittavankin tiukat mutta jotenkin te taas onnistuitte pitämään ohjelman kulkemassa viivästyksittä.

 

Kiitokset kaikille esiintyjille, niin suurimmille tähdille kuin ensimmäisiä keikkojaan vetäneille pelimanniryhmille. Te teette tästä festivaalin.

 

Ja lopuksi, kiitokset säätilalle. Viime vuoden kylmyys raekuuroineen ja jatkuvine sateineen oli muisto vain. (Tosin ensi vuodeksi esittäisimme vienon toiveen muutaman lämpöasteen laskemisesta. Tai edes pienestä tuulenvireestä.)

 

Seuraavaa festivaalia kohti,

Liisa Väätäinen, festivaalijohtaja

Anna Janka-Murros, tuottaja

Antti Janka-Murros, tuottaja

Artikkeli Festivaalin jälkeistunnelmia julkaistiin ensimmäisen kerran .

Festivals / Events / Venues
follow us on Twitter      Contact      Privacy Policy      Terms of Service
Copyright © BANDMINE // All Right Reserved
Return to top