DESCRIPTION:
Garbon klassikko vuodelta 1986!!

LYRIIKAT:
Nyt niin selvästi kaiken muistan, kun täällä taas kävelen.
Mä olin poika kuudentoista ikäinen.
Sinä iltana oli kylmä, lunta satoi hiljalleen,
ja mä suutelin sua, apteekin seinää vasten.

Mä muistan sen perjantai-illan, kun me tavattiin.
Meil oli taskut täynnä rahaa, me jostain varastettiin.
Siellä tanssipaikan edessä mut hakattiin, ja sä koko yön sairaalassa
pidit musta kii, pidit kii.

Vaikka sua en voi enään koskettaa, en saata unohtaa
Tunsin suonissasi virtaavan, kuuman veren
Vaikka kohtalo mua riepottaa, en osaa luovuttaa
tunnen suonissani virtaavan, kuuman veren
Elämä on kuin veitsi, se lyö suoraan sydämmeen

mun pitkät hiukset roikkui nahkatakin olkapäillä, ja sä olit kaunis kuin Greeta Garbo aikoinaan
Sun isä ei voinut mua sietää, se ei päästänyt sua ulos iltaisin
Mut mikään ei voinut meitä estää kun oltiin kahdestaan, kahdestaan

Vaikka sua en voi enään koskettaa, en saata unohtaa
Tunsin suonissasi virtaavan, kuuman veren
Vaikka kohtalo mua riepottaa, en osaa luovuttaa
tunnen suonissani virtaavan, kuuman veren
Ja elämä on kuin veitsi, se lyö suoraan sydämmeen

Me oltiin kuin luotuja kulkemaan kahdestaan, mut silti jokin voima
onnistui meidät erottamaan.
Mä vieläkin muistan sun kosketuksen, ja sen aiheuttaman väristyksen.
Sitä samaa enään kokemaan pysty koskaan en.

Ja elämä on kuin veitsi, se lyö suoraan sydämmeen

En tiedä missä sä oot, kun täällä taas kävelen.
Sä varmaan oot jäänyt jonkun kainaloon.
Tänä iltana on kylmä, lunta sataa hiljalleen,
mut sitä apteekkia ei täällä
enää oo.