Metuja

Location:
vieraitten nurkat, Su
Type:
Artist / Band / Musician
Genre:
Punk / Rock
Site(s):
Label:
Violent Journey Records
Type:
Indie
MUSAVIDEO "REPALEINEN PÄIVÄPERHO":



Kaikki alkoi 1970 luvun ihan lopussa, bändi oli Pas2, joka pian vaihtoi nimeään Neon-X nimiseksi poppooksi, jonka biisi YLPEE KUU muunmuassa on. Homma jatkui aina 85 vuoteen asti jolloin Neon-X lopetti touhut mutta Bondén jatkoi soittohommia. Bändin nimi vaihtui Tuliristiksi. Matkan varrella nimi on vaihtunut Kari-Gabrieliksi, Zoo-Gabrieliksi ja jossakin vaiheessa se taisi olla jopa Blessed Madness eli Siunattu Hulluus. Kunnes Bondénin tie vei miehen Klamydiaan. Metuja on perustettu vuonna 1991 aiheuttamaan hämmennystä korrektisti käyttäytyvien kansalaisten keskuudessa, laulaja Bondenin saatua kenkää Klamydia yhtyeestä liiallisen juopottelun vuoksi.
Vuonna 1992 tuli sitten ensimmäinen lätty "Viimeiset kiusaukset EP" ja samana vuonna saatiin ulos täyspitkä "Laulut loppuun lauletaan", vaikka studiossa ryypiskelyn ohella rentturetkue kiersi ympäri Suomea ahkerasti.
Sattuneesta syystä tässä on nyt ollut aikaa tehdä uusia ralleja, mutta viimeinkin, rankkojen, hauskojen, surullisten vaiheiden jälkeen on siis uutta materiaalia tarjolla. Kiitos rakkaille ystäville jotka tähän uskoivat, odotuksenne palkitaan, ja iso vitun haistatus niille jotka tätä epäilivät, tehtiinpä se silti! TO BE CONTINUED "Enimmäkseen Harmiton" Kiitokset SINULLE kun ostat (tottakai ostat) tämän levyn ja autat bändimme sekä levy-yhtiömme toimintaa.
Sinä siis olet ENIMMÄKSEEN HARMITON. On siis aika kaivaa esille MORSIUSHUNTU
ja haudata kaikki ikävät MUISTOT. Varo kuitenkin astumasta harhaan, sillä PIMEÄN REUNA
on arvaamaton. Mietit varmasti usein KUKA KULJETTAA MUA? Älä ole huolissasi,
koska sinne me kaikki matkalla olemme. Aina on olemassa TOIVON KIPINÄ,
joten KERRO MULLE MIKSI me jäämme aina vaeltamaan AIKAAN TUNTEMATTOMAAN.
Onko tämä kenties se viimeinen MATKA? Nopea kuin tuuli. TO BE CONTINUED.



Discografia:
- Viimeiset Kiusaukset EP 1992 Spinefarm Records
- Laulut Loppuun Lauletaan LP/CD 1992 Spinefarm Fecords
- Liehuva Liekinvarsi 7" 1992 Spinefarm Records
- Ruusuja Raunioilla 7" 1992 Spinefarm Records
- Viimeinen Kierros CDS 2007 KB Production
- Hulluus Aateloi CD 2008 Violent Journey Records
- Enimmäkseen Harmiton CD 2009 Violent Journey Records
JULKAISTU 29.7.2009:
1. Enimmäkseen harmiton
2. Morsiushuntu
3. Muistot
4. Pimeän reuna
5. Kuka kuljettaa mua
6. Toivon kipinä
7. Kerro mulle miksi
8. Aikaan tuntemattomaan
9. Matka
KLIKKAA KANSIKUVAA JA TILAA !
TAI LEVYKAUPPA ÄX:



HULLUUS AATELOI CD !
KLIKKAA KANTTA JA TILAA:



ANTTILA-TAVARATALOT KAUTTA MAAN:



KUOPIO/OULU/TURKU/
JYVÄSKYLÄ/HELSINKI:



ESPOO:
MIKKELI:



SEINÄJOKI:(myös tukku)



KOUVOLA:



HELSINKI NETTIKAUPPA:



JOENSUU:
TAMPERE:



+ KAIKKI HYVINVARUSTETUT LEVYKAUPAT, PYYDÄ MYYJÄÄ TILAAMAAN !



YHTEISTYÖSSÄ:



LAST BUT NOT LEAST, METU SUOSITTELEE:
0.02 follow us on Twitter      Contact      Privacy Policy      Terms of Service
Copyright © BANDMINE // All Right Reserved
Return to top