Emma Salokoski Ensemble

Location:
FI
Type:
Artist / Band / Musician
Genre:
Acoustic / Bossa Nova
Site(s):
Label:
Texicalli Records
Type:
Indie
Syksyllä 2003 Emma Salokoski Trio julkaisi EP:n nimeltä Puutarhassa. Levy meni heti singlelistojen top 20:n, ja viipyi siellä viikkotolkulla. Siinä vaiheessa bändi koostui vain kolmesta jäsenestä, Mikko Kososesta, Lauri Porrasta ja Emma Salokoskesta. Pian kollektiivi kuitenkin laajeni, ja riveihin otettiin jonkin verran Trion kanssa jo soittanut pianisti Tuomo Prättälä, ja brasilialaisiin rytmeihin erikoistunut rumpali-perkussionisti Marko Timonen.

Kvintetti kokoontui studioon syksyllä –05, ja teki ensimmäisen albuminsa. Bändin nimi vaihtui Emma Salokoski Ensembleksi, ja levyn nimeksi tuli Aulikki Oksasen runon mukaan “Kaksi mannerta”. Kuultavissa olivat edelleen brasilialaiset vaikutteet, tällä kertaa yhä syvemmin suomalaiseen sielunmaisemaan upotettuina.

Albumi koostui sekoituksesta suomalaisia originaaleja, ennekuulemattomia käännöksiä ja lainakappaleita, ja nousi Suomen virallisen albumilistan neljänneksi Tammikuussa –06. Säveltäjäkrediiteistä löytyivät bändin omia jäseniä sekä mm. Pekka Streng, Beck ja J. Karjalainen. Radiossa eniten soinut kappale oli “Korppi sylissä”-elokuvasta tuttu Luis Perales Morillasin sävellys “Por que te vas”, jonka oli suomeksi kääntänyt Maria Gasolinan laulusolisti Lissu Lehtimaja. “Miksi sä meet” oli Radio Suomen soittolistan kärjessä pitkään.

Bändin jäsenet ovat luoneet uraa erilaisissa tunnelmissa. Lauri Porra on niittänyt itselleen kulttimainetta ympäri maailmaa Stratovariuksen riveissä, -ei vähiten häkellyttävien bassosoolojensa ansiosta- sekä tehnyt kriitikoiden ylistämän soololevyn. Mikko taas kuuluu Suomen työllistetyimpiin kitareisteihin, ja on kolunnut maamme esiintymislavat moniin otteisiin Maija Vilkkumaan, Samuli Edelmanin ja Vesa-Matti Loirin kitaristina. Mikko on myös toiminut Mailja Vilkkumaan tuottajana. Tuomo Prättälä esiintyi verailijana jo edellisellä EP:llä soittaa itse asiassa kaikilla Emma Salokosken levyillä, lähtien Quintessencestä. Tuomo on Quintessencen albumien lisäksi ltehnyt evyjä Q-Continuumin, Ilmiliekki Quartetin, MP4:n ja The Marienhofin kanssa, sekä tuottanut Sami Saaren albumia “Neljäs”. Syksyllä –06 Tuomolta ilmestyy soololevy “My Thing”, jossa hänen säveltäjä- tuottaja ja laulutaitonsa pääsevät kunnolla kukoistukseen. Marko Timosella on taustallaan pitkän linjan ura arvostetuissa jazzyhtyeissä kuten Perko –Pyysalo Poppoo, sekä bändeissä kuten Zetaboo ja Värttinä. Timonen on bändin jäsenistä kaikista eniten brasilalaiseen musiikkiin perehtynyt. Ismo Alanko Säätiössä voodoota vääntävä rumpali-perkussionisti latoo yhtyeen musiikkiin hersyviä rytmisyyden tasoja.
0.02 follow us on Twitter      Contact      Privacy Policy      Terms of Service
Copyright © BANDMINE // All Right Reserved
Return to top